tiistai 17. heinäkuuta 2012

Palasia


Kun katson peiliin, en näe sitä tyttöä joka tahtoisin olla. Muistan kun pienenä istuin peilin edessä ja kuvittelin olevani joku muu. Prinsessa kenellä on peilipöydän laatikot täynnä meikkejä tai ballerina, joka tanssii suurelle yleisölle. Tein niitä pyörähdyksiä ja toivoin hartaasti että saisin olla edes yhden päivän se tyttö. Sainko tai saanko koskaan olla tuo prinsessa tai ballerina? Tiedän jo vastauksen, joka on ei. Minusta ei koskaan tule prinsessaa tai ballerinaa, mutta minusta voi tulla silti se joka tahdon olla. Tahdon olla onnellinen siitä kuka olen, varma itsestäni ja tuntea se että omistan oman itseni, että minun ajatuksiani ei yritetä kääntää tai pakoteta tukahduttamaan mielipiteitäni. En halua kokea sitä häpeää enää koskaan, joka on tullut kun seuroissa puhuja on tullut sattumalta maininneeksi että eräs täällä salissa istuva tyttö oli läheisissä väleissä epäuskoisen pojan kanssa. Huoraamiseen se johtaa. Silloin minä marssein ensimmäisen kerran ulos seuroista ja päätin että nyt sai riittää. Sitä rohkeutta ei kuitenkaan löytynyt, ei ole löytynyt tähänkään mennessä. Sain kestää ne katseet, joita tutut minuun loivat ja kuulla ne puheet.

”Tuolla tytöllä ei ole kaikki varmaankaan hyvin.” ”Niin, viettää aikaa paljon epäuskoisten kanssa.” ”Rytmillistä musiikkiakin kuuntelee.”

Se kerta ja sen jälkeiset jutut läjäyttivät itsetuntoni maan alle. Sain kasvatettua sitä vähä vähältä, hokemalla itselleni että en saisi välittää siitä mitä jotkut vanhat tädit puhuvat minusta. Minä sain käydä kahvilla kenen kanssa tahansa, minä sain mennä elokuviin jos tahdoin ja minä sain päättää omat ystäväni. Minä sain olla minä. Olin ja olen silti minä vain oman pääni sisällä. Olen huomannut olevani aika hyvä näyttelijä ja osaan valehdella. Osaan näyttää että kaikki on hyvin, osaan näyttää kaikille että Miss H on taas kunnon tyttö. En minä oikeasti ole. Joskus sulkeudun omaan huoneeseeni ja suorastaan säälin itseäni. Silloin hakkaan päähäni että se on oma vikani, koska en uskalla sanoa asioita niin miten ne oikeasti ovat.

Joskus tuijotan vain peilikuvaani ja näen kyyneleiden valuvan poskiani pitkin. En ole silloin kaunis, mutta olen silloin juuri se kuka olen. Rikki ja heikko. Minulla ei ole voimaa nousta oman perheeni käsityksiä vastaan – vielä. Minun täytyy kerätä itseäni. Täytyy opetella sanomaan oikeat sanat. Kirjoittaa ne ylös tai jotain. Joskus tekisi mieli kirjoittaa kaikki asiat ylös ja antaa paperi äidille ja isälle. Kertoa mitä minä haluan ja mitä minä en halua. Kertoa millainen minä oikeasti olen ja kertoa mikä minä en ole.

Ja joka ilta mennessäni nukkumaan huokaisen sitä ja toivon itselleni seuraavaksi päiväksi voimaa sanoa ne sanat. Illalla huomaan että en ole tehnyt taaskaan sitä mitä tahdon. Minä en vain uskalla. Oikeasti pelkään niitä reaktioita. Minä olen peloissani.

I wanna sing, I wanna shout
I wanna scream till the words dry out
so put it in all of the papers,
i'm not afraid
they can read all about it


(Ja näin loppuun haluan kiittää ihanasta kommentista, Jemina. Sait minut hymyilemään.)

8 kommenttia:

  1. Wow, oot rohkea kun kuitenkin uskallat näin "julkisesti" kirjoittaa tunteistas ja kaikesta! Uskon ja toivon, että joku päivä kyllä löydät rohkeutta sanoa vastaan ja olla oma itsesi :)

    En tiedä, mikä on sun suhteesi Jumalaan tällä hetkellä, mutta tossa yhdessä postauksessa kun mietit, että et enää kuulu taivaaseen pääsevien joukkoon, niin muista että ei sinne kukaan omilla teoillaan ja "lakia" noudattamalla pääse :)Tsemppiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitin sitä että en ola siinä taivasjoukossa, johon muut kuuluvat, koska en usko että he ovat ainoita jotka pääsevät taivaaseen.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Kiva blogi, pitää jäädä seurailemaan. :)

    Onko lestadiolaisten mielestä kaikki muut kuin he "epäuskoisia"? Nekin, jotka uskovat Jumalaan, mutteivät ole lestadiolaisia...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, he uskovat että ovat ainoita oikeita uskovaisia ja muut ovat epäuskoisia, vaikka kuinka muut uskoisivatkin Jumalaan. He ajattelevat että vain heidän syntinsä on annettu anteeksi, vaikka nimenomaan Raamatussa sanotaan että Jeesus sovitti KAIKKIEN synnit.

      Poista
  4. Moi:) Painiskelen itse samojen ongelmien kanssa ja ajattelen aikalailla samalla tavalla asioista kuin sinä..Olis kiva vaihtaa mielipiteitä ja kokemuksia näistä asioista :)

    VastaaPoista
  5. Pystyn niin samaistumaan ajatuksiisi vaikka olen melkein 30 vuotta sinua vanhempi. Erosin vl-liikkeestä ensimmäaisen kerran sinun ikäisenä painiskeltuani ihan samojen ajatusten (ja ihmisten keksimien juttujen) kanssa kuin sinä. Jotenkin se oli vaikeaa koska asuin vielä kotona ja minun oli ehkä vaikea löytää paikkaani mistään ryhmästä- Lopullisesti "lähdin" 20-vuotiaana enkä ole katunut PÄIVÄÄKÄÄN. Sain todella vapauden ajatella ja elää. Toivon että saat rohkeutta sanoa asian vanhemmillesi ja poikaystäväsi voi varmaan toimia tukevana olkapäänä kun sitä tarvitset.
    Kirjoitat todella hyvää tekstiä!

    VastaaPoista